Koulutetut kätilöt synnytyksen, äitiyden ja kansan uudistajina

Kätilökoulutuksen aloittaminen Suomessa vuonna 1816 oli ensimmäinen ja ratkaiseva askel kohti synnytyksen lääketieteellistämistä. Lääketiede ja sen piirissä toimivat ammatinharjoittajat pyrkivät muuttamaan kansanomaisia syntymään, kuolemaan, terveyteen ja sairauteen liittyviä käsityksiä sekä syrjäyttämään perinteisiä parantajia.[1]Synnytyksen hoidon historian suuri murros on ollut synnytysten siirtyminen kotoa sairaaloihin, joka Suomessa tapahtui nopeassa tahdissa vuosina 1940–1960 [2]. Tätä edelsi aika, jolloin koulutetut kätilöt hitaasti korvasivat maallikot synnytyksen ensisijaisina avustajina. Synnytysten hoidon historia voidaan kertoa edistystarinana, jossa rationaalinen, tieteellinen ja moderni terveydenhuolto voitti taikauskoiset, epätieteelliset ja vaaralliset kansanomaiset hoitotavat. Tällöin luodaan jälkikäteen teleologinen selitys, joka jättää huomiotta historiaan väistämättä kuuluvat epäjohdonmukaisuudet, kamppailut, epäonnistuneet yritykset ja ristiriidat. Feministisestä näkökulmasta on kiinnostavaa, kenen ääni kuului prosessissa, jossa synnyttämisen olosuhteissa tapahtui radikaali muutos. Miten naisten arki ja kulttuuri muuttui? Mitä saavutettiin ja mitä kenties menetettiin?

Puhtauden ja äitiyden puolesta

Syntymä ja kuolema ovat jokaisessa kulttuurissa merkitykseltään tiheitä tapahtumia kaukana itsestäänselvyydestä. Niihin ei koskaan suhtauduta välinpitämättömästi. Synnyttäminen on aina sidoksissa kulttuurisiin käytäntöihin ja käsityksiin, se ei koskaan ole täysin ”luonnollista”. Voidaan siis hylätä ajatus siitä, että lääketiede olisi tukahduttanut jonkin alkuperäisen ja luonnollisen synnytystavan. Jokaisessa kulttuurissa synnytykseen liittyy erilaisia käsityksiä synnytykseen kuuluvista tekniikoista, toimintatavoista, ja avustajista.[3]Synnytyksen hoito on kuulunut ennen biolääketieteen valtakautta kansanlääkinnän piiriin. Suomessa koulutettujen kätilöiden vakiintuminen kotisynnytyksen ensisijaiseksi avustajaksi tapahtui etenkin maaseudulla hitaasti. Huolimatta siitä, että kätilöiden koulutus Turussa ja sittemmin Helsingissä alkoi jo 1800-luvun alussa, kätilöiden määrä ja merkitys alkoivat kasvaa vasta 1900-luvun taitteessa. Koulutetut kätilöt syrjäyttivät maallikkoasiantuntijat maaseudulla verrattain myöhään: vielä 1930-luvun alussa kansankätilöt, paapot ja paarmuskat avustivat alueesta riippuen jopa noin puolessa synnytyksistä.[4]Koulutettujen kätilöiden työskentely maaseudun kunnissa ei aina ollut helppoa. Kunnankätilöiden palkkaamista maalaiskuntiin 1900-luvun alkupuoliskolla edistettiin valtiollisesti, mutta maaseudun naiset olivat haluttomia käyttämään kätilön palveluja ja turvautuivat maallikkokätilöiden apuun Lääkärit ja koulutetut kätilöt pyrkivät osoittamaan itseoppineiden kätilöiden epäpätevyyden, pahuuden ja moraalittomuuden. Korostamalla yksipuolisesti maallikkoavustajien vaarallisuutta ja yhteyttä äitien ja lasten kuolleisuuteen pyrittiin saamaan viranomaisten tuki kätilökoulutuksen järjestämiseksi. Kuitenkaan äitien ja lasten kuolleisuus 1900-luvun alkupuolella ei ollut maallikkokätilöiden avustamissa synnytyksissä suurempi kuin kätilöhoitoisissa synnytyksissä.[5]Maallikkokätilöiden ja kansan tapojen arvostelu oli keskeinen osa kansanvalistusta, jonka tavoitteena oli muutos äitiydessä. Äitiyden suojeluun ja valvontaan liittyi paljon aikakauden nousevalle keskiluokalle ominaisia kulttuurisia äitiyden, kodin, perheen ihanteita. Äitiys määriteltiin naisen tehtäväksi perheessä ja yhteiskunnassa. Kansanvalistajat näkivät kuitenkin suuria ongelmia äitien elämäntavoissa, arvoissa ja terveydessä. Äitiys tuli modernisoida. Perinpohjaisilla synnytykseen liittyvillä puhtausrituaaleilla pyrittiin muuttamaan käsitys naiseuden saastaisuudesta. Bakteerista tuli 1800-luvun lopulla synnyttäjän uusi symbolinen vihollinen myös pääasiassa kotona tapahtuvissa synnytyksissä. Hygienian uskottiin auttavan bakteerin kukistamisessa huolimatta siitä, että lapsivuodekuume oli pääasiassa synnytyslaitosten ongelma. Synnytyslaitosten käytännöt huoneen siivouksesta, puhtaan vuoteen sijaamisesta ja makuuasennossa synnyttämisestä tuotiin kotisynnytyksiin. Kätilöt tekivät työtä juurruttaakseen uutta hygieniaan pohjaavaa ajattelutapaa ja siihen liittyviä käytäntöjä kansan keskuuteen. Hygienia yhdistyi tuoreisiin keskiluokkaisiin käsityksiin äidin olemuksesta ja tehtävistä: äidin tahdottiin omistautuvan kokonaan lasten ja kodin hoidolle. Kodin ja sen asukkaiden piti olla puhtaita sekä konkreettisesti että symbolisesti.[6]Puhtausvalistus kohtasi vastarintaa naisten keskuudessa. Valistus tuli ylhäältäpäin eikä siinä otettu huomioon naisten elämän todellisuutta. Kätilöt eivät arvostaneet naisten omia käsityksiä äitiydestä, työstä, perheestä huolehtimisesta tai likaisuudesta ja puhtaudesta. Etenkin köyhemmät äidit kokivat häpeää siitä, ettei perheessä ollut mahdollista varustautua synnytykseen kätilön edellyttämällä tavalla. Kansanomaiset synnytysavustajat olivat yleensä oman kylän tuttuja naisia, joille palkka maksettiin tavarana tai keskinäisenä apuna. Kätilöt olivat kulttuurisesti ja sosiaalisesti ulkopuolisia valistajia, joiden käsitykset asioiden hoidosta erosivat kansan käsityksistä ja jotka pyrkivät korvaamaan tutut ja luotetut synnytysavustajat. Koulutetut kätilöt tulivat muuttamaan naisten välisiä suhteita ja kumoamaan perinteisiä käsityksiä synnytyksestä ja äitiydestä.[7]

Lisääntyminen kansakunnan väestöpoliittisena projektina

Synnytyksen lääketieteellistämiselle oli vahva poliittinen tilaus. Suomalaisen yhteiskunnan modernisaatio kytkeytyi nationalistiseen poliittiseen projektiin. Jälkeläisten määrästä ja laadusta ja äitien lisääntymisterveydestä tehtiin tärkeitä kansallisia kysymyksiä.[8] Nationalismi on poliittinen pyrkimys tuottaa ja muokata kansakunnan identiteettiä ja rajoja. Nationalistisissa ideologioissa kansakunta on perinteisesti käsitetty perheen ja kansallisen sukupuun metaforien kautta.[9] Miehille ja naisille on varattu erilaiset sukupuolittuneet paikat ja roolit kansakunnan uusintamisessa. Naiset ovat keskeisessä asemassa ”kansakunnan äiteinä”: väestöpoliittisesti uusien kansakunnan jäsenten synnyttäjinä ja lasten kasvattajina kansakunnan jäseniksi. Naiset ovat sekä kansakunnan että kansallisaatteen uusintajia. Naiset toimivat kansakunnan symbolisina rajavartijoina ja naisten ruumiin ja seksuaalisuuden kontrollointi on tärkeää kansakunnan jatkuvuuden kannalta.[10]Nationalismi, usko tieteen ja teknologian edistykseen ja yhteiskunnallinen modernisaatio loivat otollisen alustan synnytyksen lääketieteellistämisen nopealle läpimurrolle 1900-luvun kuluessa[11]. Kaupungeissa kehitys kotisynnytyksistä sairaalasynnytyksiin tapahtui aiemmin kuin maaseudulla. Jo vuosisadan vaihteessa synnytyksissä avustivat pääasiassa koulutetut kätilöt. Valtion tuki synnytyssairaaloille edisti synnytysten siirtymistä sairaaloihin, ja kätilövastaanottojen määrä kaupungeissa väheni 1900-luvun alkupuolella. Synnytyssairaaloiden maine köyhien kaupunkilaisten synnytyspaikkana muuttui, ja kunnallisia ja yksityisiä sairaaloita perustettiin tiheään.[12]Maaseudulla suurin muutos kotisynnytyksistä sairaalaan tapahtui vasta sotien jälkeen, mutta lyhyessä ajassa. Sairaala- ja äitiysneuvolaverkko laajeni, ja Rockefeller-säätiön tuella kehitettiin sairaalatoimintaa, äitiysneuvontaa, rokottamista ja kätilökoulutusta.[13] Poliittinen tuki sairaalasynnytyksille, aikakaudelle tyypillinen edistysusko ja maaltamuutto vaikuttivat osaltaan siihen, että sairaalasta tuli houkutteleva synnytyspaikkana. Muutos tapahtui monien poliittisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen prosessien yhteisvaikutuksena.

Kätilöt kulttuurin muutoksen toteuttajina

Feministisestä näkökulmasta kätilökoulutuksen historiaan liittyy monia kiinnostavia ja keskenään ristiriitaisia kehityskulkuja. Kätilökoulutus tarjosi naisille mahdollisuuden lääketieteelliseen oppiin, ammattiin ja toimeentuloon. Kätilöoppilaat olivat usein itsenäisten käsityöläisten ja maatalousväestön vaimoja tai tyttäriä. Monet olivat leskiä, joiden katsottiin sopivan hyvin kätilön tehtävään. Autonomian ajan kätilöt olivat yleensä porvariston ja talonpoikien edustajia ja siten yhteiskunnan keskiluokkaa. Kätilökoulutus tapahtui alusta alkaen synnytyslääkärien johdolla biolääketieteen sisällä, ja kätilöt toimivat uusien oppien lähettiläinä valtakunnallisesti. Monin paikoin lääkärien saatavuus oli heikko, ja kätilöt harjoittivat työtään itsenäisesti.

Kätilöillä on ollut merkittävä rooli kansanomaisten syntymään, kuolemaan, terveyteen, sairauteen ja puhtauteen liittyvien käsitysten muokkaajina. 1900-luvulla kätilöstä tuli keskeinen hygienian ja modernin yhteiskunnallisen äitiyden edistäjä. Kätilöt näkivät tehtävänsä maaseudun alistettujen naisten aseman parantajina. He toimivat sivistyneistön edustajina modernisaation puolesta ja määrittelivät, millaisia muutoksia maalaisnaisten elämässä tuli tapahtua.[14]Kansakunnan väestönkasvun edistämisen hengessä lääkärit ja kätilöt eivät antaneet ehkäisyneuvontaa ennen 1950-lukua[15]. Suomessa ensimmäinen raskaudenkeskeytyksen salliva laki astui voimaan vuonna 1950. Laki salli abortin myöntämisen ainoastaan terveydellisin, eugeenisin tai eettisin perustein, ja luvan saaminen oli hankalaa. Ennen vuoden 1970 vapaampaa lainsäädäntöä keskeytyksissä turvauduttiin edelleen sikiönlähdettäjiin, joilla oli kansan keskuudessa vuosisatojen perinne keskeytysten avustajina. Kansankätilöiden ammattitaitoon kuului keskeisesti raskauden ehkäisy ja keskeyttäminen. Tosin 1900-luvun alun kaupungissa ammattimaisten sikiönlähdettäjien palkkiot olivat usein niin korkeita, että naisilla ei ollut niiden käyttöön mahdollisuutta. Se sai monet naiset itse yrittämään raskautensa keskeytystä.[16] Sittemmin kätilöistä on tullut tärkeitä gynekologisen sairaanhoidon toimijoita.

Palvelujärjestelmän muutokseen liittyi laajempi kulttuurinen muutos, josta oli naisille hyötyä. Neuvolajärjestelmän valtiollisen kehittämisen ja levittämisen myötä uusi äitien sukupolvi tottui keskustelemaan raskaudesta ja äitiydestä neuvolassa sen sijaan, että raskautta olisi pidetty hävettävänä ja salattavana asiana. Lisääntymiseen liittyvät tabut ja puhtauskäsitykset loivat rajat raskaana olevien äitien ja heidän läheistensä käyttäytymiselle. Vielä 1900-luvun alussa Suomessa ajateltiin yleisesti, että raskaana oleva, synnyttävä ja lapsivuoteinen nainen on saastainen. Erityisesti monilapsisissa perheissä raskauteen ja synnytykseen liittyi voimakas häpeä. Raskaus ja synnytys tuli salata, ja äitejä eristettiin sosiaalisesta ympäristöstään.[17]Terveysvalistus langetti äitien vastuulle lapsen kehityksen, kasvun ja terveyden tukemisen ja seurannan. Terveyden edistämiseen liittyvien instituutioiden terveyttä ja riskiä koskevissa diskursseissa korostuu itseään sääntelevän kansalaisen ihanne. Raskausaikana naisen tulee muokata tietynlainen suhde itseensä, joka edellyttää erityisesti itsen muokkaamista omia nautintoja ja haluja hallitsevaksi moraaliseksi subjektiksi. Oman terveyden hallinnan velvoitteesta kieltäytyminen näyttäytyy epämoraalisena, riskialttiina ja vaarallisena. Naiset ovat tulleet aktiivisiksi kansalaisiksi hoivaajina, äiteinä ja vaimoina toisin kuin miehet, joiden kansalaisuus rakentuu osallisuudesta julkiseen sfääriin.[18]

Moniääninen kätilötyö?

Äitiys- ja lapsikuolleisuuden pienenemisen taustatekijöitä ovat Suomessa olleet kattava äitiyshuolto, raskauden poikkeamien hoito, epäsäännöllisten synnytysten hoito sairaalassa ja kehittynyt vastasyntyneiden hoito sekä elinolosuhteiden paraneminen. Lääketieteen kehityksen myötä infektioiden torjunta ja tarpeellisten lääkkeiden ja kirurgisten toimenpiteiden saatavuus vähentävät kuolleisuutta, sairastuvuutta ja elämänlaatua.[19]Synnytysten lääketieteellistymisen myötä synnytys määriteltiin lääketieteelliseksi tapahtumaksi. Antropologi Brigitte Jordan esittää, että lääketieteen saavutukset voidaan tuoda osaksi synnytysten hoitotapoja ilman, että kansanomainen synnytyskulttuuri hävitetään. Maallikkokätilöiden kadotessa menetetään tieto ja osaaminen, jota kansanomaisilla synnytysavustajilla on. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko muutosta vai ei, vaan millainen muutos palvelee parhaiten muutoksen kohteena olevaa väestöä. Jokaisessa synnytyskulttuurissa on joitakin hyödyllisiä käytäntöjä, joiden käyttöä tulee rohkaista, harmittomia käytäntöjä, jotka voidaan jättää huomiotta, vahingollisia käytäntöjä, jotka tulee muuttaa ja vaikutuksiltaan epäselviä käytäntöjä, joiden käyttö edellyttää lisää tutkimusta.[20] Viime aikoina kätilöiden kiinnostus perinteisiin synnytyksen apuvälineisiin ja käytäntöihin on kasvanut. Pystyasennon ja liikkeen tunnustetut hyödyt sekä erilaiset apuvälineet kuten jakkara, roikuntaliina ja gua sha –kampa ovat esimerkkejä lääketieteellisen näkökulman ulkopuolisista vaikutteista.

Kyse on myös siitä, kenen tiedolla katsotaan olevan merkitystä. Feministisestä näkökulmasta on tärkeää suhtautua kriittisesti hyviin pyrkimyksiin naisten terveyden edistämiseksi, jos samalla ei oteta huomioon naisten omaa tietoa ruumiistaan ja terveydestään, rajoitetaan naisten itsemääräämisoikeutta, kavennetaan valinnanmahdollisuuksia ja saatavilla olevia palveluita. Suomessa terveydenhuollon ammattikuntien professionalismilla on vahva perinne. Historian esimerkit osoittavat, että synnytysten hoidon kehittämisessä naiset ovat olleet toiminnan ja asiantuntijatiedon kohteita sen sijaan, että naisten omille arvostuksille ja käsityksille olisi annettu merkitystä. Vahva ammattilaisuus voi olla este naisen oman tiedon arvostukselle, jos kätilön asiantuntijatieto on aina ensisijaisessa asemassa – todellista vahvaa ammattilaisuutta on osata antaa asiantuntijatietonsa ja taitonsa naisen käyttöön.

[1] Helsti, Hilkka 2003: Synnytyksen lääketieteellistäminen ja kansanomainen vastarinta. Kulttuuriset ristiriidat kotisynnytysten aikaan. Teoksessa Honkasalo, Marja-Liisa Honkasalo, Kangas, Ilka & Seppälä, Ulla-Maija (toim.) Sairas, potilas, omainen. Näkökulmia sairauden kokemiseen. SKS, Helsinki. 47-48.
[2] Viisainen, Kirsi 2001: Choices in birth care. The place of birth. Stakes, Helsinki.
[3] Jordan, Brigitte 1978: Birth in Four Cultures. A Crosscultural Investigation of Childbirth in Yucatan, Holland, Sweden and the United States. 2.
[4] Helsti 2003: 49.
[5] Warén-Waris 1935; Komiteanmietintö 1912, sit. Helsti 2003:57.
[6] Helsti 2003: 62.
[7] Helsti 2003: 46.
[8] Helsti 2003: 51.
[9] McClintock, Anne 1995: Imperial leather. Race, gender and sexuality in the colonial contest. Routledge, New York.
[10] Anthias, Floya & Yuval-Davis, Nira 1989: Introduction. Teoksessa Anthias & Yuval-Davis (toim.) Woman, Nation, State. Palgrave Macmillan.
[11] Helsti 2003: 51.
[12] Wrede, Sirpa 2001: Decentering Care for Mothers. The Politics of Midwifery and the Design of Finnish Maternity Services. 80-85.
[13] Laiho, Arja (toim.) 1991: Viisaista vaimoista nykyajan kätilöiksi. Kätilökoulutus Suomessa 175 vuotta. Kätilöopisto. 60.
[14] Helsti 2003: 58.
[15] Helsti 2003: 61.
[16] Ritamies, Marketta 2006: Sinappikylvystä ehkäisypilleriin. Suomalaisen perhesuunnittelun historia. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 44/2006. 14, 73, 191.
[17] Helsti 2003: 48, 60-61.
[18] Helen, Ilpo & Jauho, Mikko 2003: Terveyskansalaisuus ja elämän politiikka. Teoksessa Helen, Ilpo & Jauho, Mikko (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Gaudeamus, Helsinki. 29-30; Lupton, Deborah 1999: Risk and the ontology of pregnant embodiment. Teoksessa Lupton (toim.) Risk and Sociocultural Theory. Cambridge University Press. 61-68.
[19] Jordan 1978: 74.
[20] Jordan 1978: 81.

Eeva Itkonen
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, sukupuolentutkija ja kätilöopiskelija.

Pin It on Pinterest